Pikavastaukset
KERHOT JA TILAT
Viralliseksi RUN X -keskukseksi ryhtyminen edellyttää, että keskuksesi täyttää seuraavat vaatimukset:
- Käytössä on vähintään yksi RUN X -yhteensopiva Technogym-juoksumatto
- Keskus allekirjoittaa osallistumissopimuksen, hyväksyy viralliset säännöt ja ehdot sekä toimittaa tarvittavat asiakirjat Technogymille
- Keskus maksaa vuosittaisen osallistumismaksun
- Vähintään yksi keskuksen personal trainereista tai henkilökunnan jäsenistä suorittaa virallisen RUN X -koulutuksen ja sertifioituu RUN X -asiantuntijaksi
Virallisena RUN X -keskuksena toimiminen autaa kuntokeskuksia houkuttelemaan uusia käyttäjiä, sitouttamaan nykyisiä jäseniä, vahvistamaan keskuksen markkina-asemaa ja luomaan uusia ansaintamahdollisuuksia.
Keskukset voivat kasvattaa yhteisöään käynnistämällä omia RUN X -juoksuryhmiä. Pelillinen RUN X -kokemus lisää osallistumista, motivoi jäseniä palaamaan ja tukee sitoutumista. Lisäksi keskukset voivat kehittää palvelutarjontaansa esimerkiksi RUN X -teemaisilla henkilökohtaisilla harjoitusohjelmilla.
Viralliset RUN X -keskukset saavat myös maailmanlaajuista näkyvyyttä, käyttöönsä virallisia markkinointimateriaaleja sekä mahdollisuuden olla osa kansainvälisesti tunnustettua kilpailukonseptia. Tämä vahvistaa keskuksen asemaa modernien juoksu- ja harjoittelukokemusten tarjoajana.

RUN X tarjoaa virallisille keskuksille vuoden mittaisen digitaalisen aktivointikokonaisuuden, joka tukee sekä keskuksen toimintaa että osallistujien kilpailukokemusta. Viralliset RUN X -keskukset saavat käyttöönsä:
- - RUN X -sisällön yhteensopivien juoksumattojen näytöille
- - RUN X -näkymän Mywellness CRM -järjestelmään osallistumisen ja suorituskyvyn seurantaa varten
- - Sovelluspäivitykset, jotka tukevat RUN X -juoksukokemusta
- - Maailmanlaajuista näkyvyyttä RUN X Finder -palvelussa, jonka avulla juoksijat löytävät viralliset RUN X -keskukset eri puolilta maailmaa
- - Asiantuntijatukea osoitteesta caring@runx.org
RUN X tarjoaa virallisille keskuksille kattavan markkinointipaketin, joka auttaa lisäämään näkyvyyttä, aktivoimaan jäseniä ja edistämään osallistumista.Markkinointipaketti sisältää:
- Yksityiskohtaisen oppaan, jossa on käytännön ohjeita ja parhaita käytäntöjä RUN X -aktivointien toteuttamiseen
- Valmiita malleja digitaaliseen viestintään ja keskuksen sisäiseen markkinointiin
- Fyysisiä ja digitaalisia brändimateriaaleja, kuten seinämateriaaleja, virallisen keskuksen tarroja sekä brändättyjä tuotteita, esimerkiksi t-paitoja, kenkäpusseja, lippiksiä ja rannekkeita
RUN X Official Center -jäsenyys on voimassa 12 kuukautta. Lisätietoja saat omalta Technogym RUN X -edustajaltasi.
RUN X -kilpailun eri vaiheet edellyttävät eri Technogym-juoksumattoja, jotta tulokset ovat mahdollisimman tarkkoja, vertailukelpoisia ja yhdenmukaisia.KarsinnatKarsintoihin soveltuvat seuraavat Technogym-juoksumatot:
- - Artis Run -juoksumatot (hankinta tammikuusta 2021)
- - Excite Run 5/7/900- ja 5/7/9000-mallit (hankinta heinäkuusta 2020)
- - Technogym Skillrun 500- ja 5/7000-mallit (hankinta kesäkuusta 2021)
- - Technogym Skillrun 500- ja 5/7000-mallit (hankinta kesäkuusta 2021)
Virallisten RUN X -keskusten tulee ylläpitää keskeisiä teknisiä ja toiminnallisia standardeja, jotta osallistujille voidaan tarjota turvallinen, laadukas ja yhdenmukainen kilpailukokemus. Vaatimuksiin kuuluvat:
- - luotettava internet-yhteys, jotta juoksumatot toimivat keskeytyksettä ja RUN X -kokemus voidaan toteuttaa oikein
- - hyvässä toimintakunnossa olevat laitteet, jotka ovat valmiina käyttöön
- - laitteiden oikea sijoittelu käyttö- ja asennusohjeiden mukaisesti, mukaan lukien riittävä turva-alue jokaisen juoksumaton takana
- - säännöllinen huolto, jota suositellaan suorituskyvyn ylläpitämiseksi, käyttökatkojen vähentämiseksi ja laitteiden käyttöiän pidentämiseksi
Keskus voi toimia virallisena RUN X -keskuksena myös ilman Skillrun-juoksumattoa.Ilman Skillrun-juoksumattoa virallinen keskus voi:
- - järjestää karsintoja, joissa osallistujat voivat kilpailla paikasta aluekilpailuihin
- - tarjota RUN X -kokemuksen ympäri vuoden, mukaan lukien pääsyn Open Leaderboard -tulostaululle harjoittelua ja jatkuvaa osallistumista varten
RUN X -asiantuntija on World Athleticsin, Technogymin ja urheilusuorituksen asiantuntijoiden kouluttama ja sertifioima personal trainer tai virallisen keskuksen henkilökunnan jäsen.RUN X -asiantuntija tukee ja valvoo virallisia juoksusuorituksia karsintapäivinä sekä karsintojen ja aluekilpailujen aikana. Hänen tehtävänään on varmistaa, että jokainen suoritus tehdään kilpailusääntöjen mukaisesti ja että tulokset kirjataan oikein.Käytännössä RUN X -asiantuntija:
- - valmistelee karsintapäivät ja tarkistaa ennen lähtöä juoksijoiden henkilöllisyyden, kirjautumisen juoksumatolle sekä valmiuden suoritukseen
- - valvoo viiden kilometrin juoksuja ja varmistaa neutraalin kilpailuympäristön, oikean juoksumaton käytön sekä sääntöjen noudattamisen
- - vahvistaa ja kirjaa tulokset sekä opastaa juoksijoita seuraavissa vaiheissa
- - valvoo turvallisuutta ja laitteiden toimintaa sekä keskeyttää suorituksen tarvittaessa turvallisuussyistä
RUNNERS
RUN X on maailman ensimmäinen juoksumatolla järjestettävä maailmanmestaruuskilpailu. Se on kansainvälinen ja verkottunut viiden kilometrin kilpailu, joka kokoaa yhteen sekä huippujuoksijat että harrastajat eri puolilta maailmaa.
RUN X antaa osallistujille mahdollisuuden verrata suorituksiaan juoksijoihin ympäri maailmaa ainutlaatuisessa kilpailuformaatissa, jossa yhdistyvät fyysinen suoritus, digitaalinen teknologia ja kansainvälinen yhteisöllisyys.
RUN X:n on kehittänyt Technogym, harjoittelun ja hyvinvoinnin ratkaisujen maailmanlaajuinen edelläkävijä, yhteistyössä World Athleticsin eli yleisurheilun kansainvälisen kattojärjestön kanssa. Yhdessä ne ovat luoneet uudenlaisen kilpailukokemuksen, jossa juoksijat voivat kilpailla globaalilla areenalla suoraan omalta kuntosaliltaan tai virallisesta RUN X -keskuksesta käsin.
Olipa tavoitteena huipputason suoritus tai oman kehityksen seuraaminen ja itsensä haastaminen juoksijana, RUN X tarjoaa inspiroivan ja osallistavan kilpailukokemuksen kaikentasoisille osallistujille.

RUN X:n tavoitteena on rakentaa maailmanlaajuinen juoksuyhteisö, jota yhdistävät teknologia ja intohimo juoksuun. Konsepti ylittää maantieteelliset rajat ja tuo kansainvälisen kilpailukokemuksen juoksijoiden ulottuville paikasta riippumatta. Teknologian avulla RUN X tekee juoksukilpailusta saavutettavamman, osallistavamman ja kestävämmän, sillä osallistuminen ei ole sidottu säähän, sijaintiin tai paikallisiin olosuhteisiin. RUN X innostaa ihmisiä pysymään aktiivisina ja tukee terveellisempää ja aktiivisempaa elämäntapaa.
RUN X on Technogymin ja World Athleticsin yhteinen konsepti.
Vuonna 1983 perustettu Technogym on maailmanlaajuinen edelläkävijä kuntoilun, urheilun ja hyvinvoinnin ratkaisuissa. Yritys tunnetaan edistyksellisistä digitaalisista ratkaisuistaan sekä tekoälyä hyödyntävästä Technogym-ekosysteemistään. Technogym on toiminut olympialaisten ja paralympialaisten virallisena toimittajana jo kymmenissä kisoissa.
World Athletics (perustettu 1912) on yleisurheilun maailmanlaajuinen kattojärjestö, joka vastaa lajin kansainvälisestä kehittämisestä, kilpailutoiminnasta ja sääntöjen ylläpidosta. Järjestö edustaa yli 200 kansallista jäsenliittoa ja toimii yleisurheilun johtavana kansainvälisenä auktoriteettina.
Yhdessä Technogym ja World Athletics yhdistävät teknologisen innovaation, kansainväliset urheilustandardit ja kilpailutoiminnan asiantuntemuksen. Näin RUN X tarjoaa uskottavan, ainutlaatuisen ja maailmanlaajuisen juoksukokemuksen.

RUN X rakentuu kolmesta kilpailuvaiheesta, jotka yhdessä muodostavat maailmanlaajuisen kilpailukokemuksen kaikentasoisille juoksijoille.
Kaksi ensimmäistä vaihetta, karsinnat ja aluekilpailut, järjestetään virallisissa RUN X -keskuksissa yhteensopivilla Technogym-juoksumatoilla. Niissä osallistujat voivat kirjata tuloksensa ja edetä kilpailun seuraaviin vaiheisiin.
Kilpailun päättävä finaali järjestetään ikonisessa kansainvälisessä kohteessa, jossa parhaat osallistujat kohtaavat toisensa ja kilpailevat mestaruustittelistä samassa lokaatiossa.

- Vaihe 1 – Karsinnat: Kilpailuun rekisteröityneet juoksijat voivat nousta maailmanlaajuiselle tulostaulukolle juoksemalla todennetun viiden kilometrin juoksun yhteensopivalla Technogym-juoksumatolla virallisessa RUN X -keskuksessa.
- Vaihe 2 – Aluekilpailut: Karsintojen jälkeen kunkin sarjan parhaat juoksijat etenevät aluekilpailuihin. Niissä ratkaistaan, ketkä pääsevät kilpailemaan paikasta finaaleissa.
- Vaihe 3 – Finaalit: Kauden päättävissä finaaleissa eri sarjojen parhaat juoksijat kohtaavat toisensa. Finalistit kilpailevat maailmanmestaruudesta sekä osuudesta palkintopottiin.
RUN X on avoin kaikille yli 18-vuotiaille juoksijoille ja urheilijoille.
World Athleticsin standardien mukaisesti juoksijat jaetaan sarjoihin sukupuolen, kansallisuuden ja ikäryhmän perusteella. Ikäryhmät ovat:
- 18-23
- 24-35
- 36-45
- 46-55
- 56-65
- 66-75
- 75+
RUN X:ään voi rekisteröityä kolmella tavalla:
- - osoitteessa www.runx.org
- - virallisen RUN X -keskuksen sovelluksessa
- - RUN X -yhteensopivan juoksumaton näytöllä
RUN X:ään rekisteröityminen on juoksijoille maksutonta, eikä kilpailuun osallistumisesta peritä erillistä osallistumismaksua.
Virallinen RUN X -keskus voi kuitenkin periä oman maksunsa tilojen käytöstä, kun juoksija suorittaa katsintajuoksun tai aluekilpailujen aikana.
Jos juoksijalla on kotonaan RUN X -yhteensopiva juoksumatto, hän voi rekisteröityä maksutta, tehdä harjoitusjuoksuja kotonaan ja saadan nimensä Open Leaderboard -tulostaululle. Varsinaiset kilpailusuoritukset on kuitenkin tehtävä virallisessa RUN X -keskuksessa.

Finalistit palkitaan saavutuksistaan mitaleilla. Lisäksi he kilpailevat seuraavista palkinnoista:
- - World Treadmill Champion -titteli tai suomennettuna mattojuoksun maailmanmestaruus, joka on RUN X -kilpailun korkein tunnustus
- - osuudesta 100 000 Yhdysvaltain dollarin palkintopotista
- - World Athleticsin myöntämistä villeistä korteista kansainvälisiin tapahtumiin